Vuosikertomus 2022

Näin loimme lisäarvoa metsävaroille vuonna 2022

Rauten

Vuosikertomus 2022

Olemme maailmanlaajuinen yhteisö, jonka intohimona on puu ja joka innovoi ratkaisuja viilun, vanerin ja LVL:n tuotantoon. Asiakastarpeiden ymmärtäminen on toimintamme keskiössä. Vuosikymmeniä kestäneiden kumppanuuksien sekä maailmanlaajuisen myynti- ja palveluverkoston avulla hyödynnämme parhaita käytäntöjä ja luomme innovaatioita, jotta voimme edistää kasvavaa vaneri- ja LVL-teollisuutta. Tällä hetkellä yli puolet maailman LVL:stä valmistetaan Rauten toimittamilla koneilla.

Vuosikertomuksessa kerromme lisää toimintaympäristöömme, liiketoimintaamme ja strategiaamme liittyvistä asioista, sekä esittelemme yritysvastuumme avainkohtia ja taloudellista suoriutumistamme vuonna 2022.

158

MEUR liikevaihto
(2021: EUR 142 MEUR)

-14,6

MEUR liikevoitto
(2021: -2,2 MEUR)

0,00

osinkoehdotus
(2021: 0,00 euroa)

350

asiakasta

700

toteutettua modernisointia 
vuonna 2022

 

Toimitusjohtajan katsaus

Suunnannäyttäjinä muutoksen kärjessä

Vuosi 2022 tullaan muistamaan vuotena, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan aiheuttaen suuria vahinkoja maailmantaloudelle. Helmikuussa sodan alkaessa yli puolet vuoden 2022 tilauskannastamme koostui Venäjällä toteutettavista projekteista. Helmikuun lopun jälkeen emme ole tehneet uusia sopimuksia venäläisten toimijoiden kanssa ja olemme ajaneet Venäjän liiketoimintaamme asteittain alas. 

Venäjän toimintojemme sulkeutuessa liiketoimintamme Pohjois-Amerikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja EMEA-alueella menestyivät erittäin hyvin, mikä auttoi pienentämään Venäjän liiketoiminnan menettämisestä aiheutunutta vahinkoa. Tämä todistaa ketteryyttämme ja kykyämme sopeuttaa toimintaamme jopa tällaisessa dramaattisessa liiketoimintaympäristön muutoksessa. Lisäksi olen erittäin ylpeä teknologiapalveluidemme myynnin vahvasta kehityksestä.

Haluan ilmaista syvimmät kiitokseni kaikille rautelaisille heidän omistautumisestaan ja kovasta työstään näinä poikkeuksellisina aikoina. Lisäksi haluan kiittää asiakkaitamme ja osakkeenomistajiamme heidän yhteistyöstään haastavan vuoden aikana. Olen varma, että yhdessä voimme tehdä vuodesta 2023 paremman vuoden meille kaikille.  

Mika Saariaho 
Toimitusjohtaja 

 

Arvoketju

Kestävä kehitys on tärkeä osa puunjalostuksen arvoketjua

Raute luo arvoa toimittamalla ratkaisuja kannattavaan  ja ympäristöystävälliseen puutuotteiden tuotantoon.

Lue lisää Rauten roolista puunjalostuksen
arvoketjussa täältä.

 

 

Globaali markkinajohtaja viilun, vanerin ja LVL:n tuotantoteknologioissa

Raute on maailman ainoa yritys, joka tarjoaa koko tuotantoprosessin kattavia ratkaisuja viilun, vanerin ja LVL:n (Laminated Veneer Lumber) tuotantoon. Hyödynnämme digitaalisia mahdollisuuksia aktiivisesti ja innovoimme tuotantoratkaisuja, jotka maksimoivat tuottavuuden ja optimoivat sivutuotteiden käytön.

“Raute on hyvin tunnettu puutuotealalla, ja yksi SFF-konsernin yrityksistä oli jo käyttänyt Rauten koneita useita vuosia. Raute täytti vaatimuksemme ja tuki meitä, kun aloimme käyttää enemmän istutuspuuta ja parantaa prosessejamme.”

Mr. Angga, PT KTI:n Engineering Manager

“Modernisoinnin ansiosta voimme parantaa kapasiteettiamme ja koivuvanerintuotantomme laatua. Raute on ollut meille luotettava kumppani jo useiden vuosien ajan, joten jatkoimme mielellämme hyvin sujunutta yhteistyötä tämän tärkeän modernisointiprojektin parissa.”

Andris Ramoliņš, Stiga RM:n toimitusjohtaja

“Valitsimme Rauten, koska heillä on Tolkon kanssa yhteistä historiaa, joka perustuu luotettavuuteen, osaamiseen ja ammattimaisuuteen. Raute oli meille paras valinta, sillä tiesimme saavamme heiltä tarvitsemaamme tukea, jotta projekti ja tuotteet toimivat niin kuin tarvitsemme.”

Gaileen Galuska, Tolko Industriesin Green End Superintendent

Panostamme tulevaisuuden osaajiin

Työnantajamielikuvan kehittäminen ja uusien osaajien rekrytointi ovat henkilöstöstrategiamme kulmakiviä.

”Raute osaa tehdä työstä monialaista ja kiinnostavaa, ja uskon, että se on yksi pääsyy siihen, miksi ihmiset viihtyvät täällä niin pitkään.”

Hanna Mäkinen, Product Manager, Veneer patching

“Ihmiset ja kulttuuri Rauten Kanadan toimistolla saivat minut haluamaan työskennellä nimenomaan täällä.”

Spencer Pringle, Key Account/Sales Manager Canada & Pacific Northwest