Näin loimme lisäarvoa metsävaroille vuonna 2021
Vuosikertomus 2021
Olemme maailmanlaajuinen yhteisö, jonka intohimona on puu ja joka innovoi ratkaisuja viilun, vanerin ja LVL:n tuotantoon. Asiakastarpeiden ymmärtäminen on toimintamme keskiössä. Vuosikymmeniä kestäneiden kumppanuuksien sekä maailmanlaajuisen myynti- ja palveluverkoston avulla hyödynnämme parhaita käytäntöjä ja luomme innovaatioita, jotta voimme edistää kasvavaa vaneri- ja LVL-teollisuutta. Tällä hetkellä yli puolet maailman LVL:stä valmistetaan Rauten toimittamilla koneilla.
Vuosikertomuksessa kerromme lisää toimintaympäristöömme, liiketoimintaamme ja strategiaamme liittyvistä asioista, sekä esittelemme yritysvastuumme avainkohtia ja taloudellista suoriutumistamme vuonna 2021.
Hyvä markkinatilanne etenkin kehittyneillä markkinoilla
Globaali koronapandemia vaikutti toimintoihimme myös vuonna 2021 – ja vaikutukset jatkuvat edelleen vuonna 2022. Markkinatilanne on kuitenkin parantunut useilla markkinoilla edelliseen vuoteen verrattuna. Tämä koskee erityisesti perinteisiä, teollistuneita ja kehittyneitä Euroopan, Pohjois-Amerikan ja varsinkin Venäjän markkinoitamme. Kehittyvillä markkinoilla ja etenkin Kiinassa pandemiasta johtuvat rajoitukset kuitenkin hidastavat asiakkaidemme projekteja ja vaikuttavat liiketoimintaamme.
Vuoden 2021 ehdottomia kohokohtia olivat ennätyksellisen suuri määrä uusia tilauksia, joiden arvo oli yhteensä 203 miljoonaa euroa. Iloitsimme myös historiallisen suuresta tilauskannastamme, jonka arvo oli vuoden lopussa 158 miljoonaa euroa.
Haluan vilpittömästi kiittää asiakkaitamme jatkuvasta yhteistyöstä, osakkeenomistajiamme Rauten liiketoimintaa kohtaan osoittamasta luottamuksesta sekä erityisesti henkilöstöämme kovasta työstä ja sitoutumisesta näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kun markkinat viimein palautuvat pandemiasta, Raute on hyvin asemoitunut ja valmis kasvuun.
Tapani Kiiski
Toimitusjohtaja
Kestävä kehitys on tärkeä osa puunjalostuksen arvoketjua
Raute luo asiakkailleen lisäarvoa toimittamalla ratkaisuja tuottoisaan ja ympäristöystävälliseen puutuotteiden tuotantoon.
Lue lisää Rauten roolista puunjalostuksen
arvoketjussa täältä.
{{ caption }}
{{# prev }} {{/ prev }} {{# next }} {{/ next }}{{ caption }}
{{# prev }} {{/ prev }} {{# next }} {{/ next }}