Vuosikertomus 2020

Näin loimme lisäarvoa metsävaroille vuonna 2020

Rauten

Vuosikertomus 2020

Raute on vaneri- ja LVL-teollisuudelle teknologioita ja palveluja toimittava globaali markkinajohtaja. Luomme arvoa asiakkaillemme kehittämällä koko tuotantoelinkaaren kattavia kannattavia,
resurssitehokkaita ja digitaalisia ratkaisuja muuttuviin tarpeisiin.

Vuosikertomuksessa kerromme lisää toimintaympäristöömme, liiketoimintaamme ja strategiaamme liittyvistä asioista, sekä esittelemme yritysvastuumme avainkohtia ja taloudellista suoriutumistamme vuonna 2020.

115

MEUR
(2019: EUR 151 MEUR)

-1.9

MEUR
(2019: 8.5 MEUR)

0.80

osinkoehdotus
(2019: 1,45 euroa)

350

asiakasta

283

huoltopalvelusopimuksen
alaista tuotantolinjaa

 

Toimitusjohtajan katsaus

Johdonmukaista strategian toteutusta haastavasta markkinatilanteesta huolimatta

Vuosi 2020 tullaan muistamaan koronaviruspandemiasta ja sen dramaattisista vaikutuksista ihmisten jokapäiväiseen elämään ja maailmantalouteen. Pandemian alkaessa monien asiakkaidemme ensimmäinen reaktio oli painaa jarrua. Mukauttaaksemme toimintaamme laskeneeseen tilauskantaan ja
liiketoimintaamme vaikuttaviin rajoituksiin, kuten matkustuskieltoihin, olimme pakotettuja sopeuttamaan toimintaamme Suomessa.

Vuoteen 2020 mahtui onneksi myös hyviä uutisia. Koronan aiheuttamista haasteista huolimatta onnistuimme toteuttamaan strategiaamme, vaikkakin hieman hitaammin kuin alkuvuonna olimme suunnitelleet.

Nopeasti muuttuvat ja haastavat olosuhteet vaativat joustavuutta meiltä kaikilta. Onnistuimme sitoutumisemme ja kovan työmme ansiosta. Uskon vakaasti, että “uuden normaalin” lopulta koittaessa Rautella on hyvät lähtökohdat tarttua edessämme siintäviin mahdollisuuksiin.

Tapani Kiiski
Toimitusjohtaja

Arvoketju

Puunjalostuksen arvoketju muuttuu

Raute luo asiakkailleen lisäarvoa toimittamalla ratkaisuja tuottoisaan ja ympäristöystävälliseen puutuotteiden tuotantoon.

Lue lisää Rauten roolista puunjalostuksen
arvoketjussa täältä.

 

 

Viilu-, vaneri- ja LVL-teollisuuden tuotanto- teknologioiden globaali markkinajohtaja

Raute on maailman ainoa yritys, joka tarjoaa koko tuotantoprosessin kattavia ratkaisuja vanerin, LVL:n (Laminated Veneer Lumber) ja viilun tuotantoon. Viimeisimpiä digitaalisia innovaatioita hyödyntävät ratkaisumme maksimoivat asiakkaidemme tuottavuuden ja optimoivat sivutuotteiden käytön.

”Valitsimme Rauten toimittajaksemme, koska heillä on näyttöjä resurssi- tehokkaista teknologioista, hyvä toimituskyky sekä paikallinen palveluverkosto Venäjällä.”

Ilya Korotkov, LLC Plitwoodin osaomistajan AO CHFMK:n General Director.

”Raute on jo monen vuoden ajan ollut mainio kumppani, joka on toteuttanut useita onnistuneita projekteja kanssamme.”

- Steven Henson, PotlatchDelticin Complex Manager.

Ahkera ja sitoutunut henkilöstö on menestyksemme avain

Koronaviruspandemian aiheuttamista haasteista huolimatta henkilöstömme on osoittanut erinomaista joustavuutta ja päättäväisyyttä.

“Kaikki ovat hyvin ylpeitä tekemästämme työstä, ja on hienoa tehdä töitä näin monien innovatiivisten ihmisten kanssa.”

Yang Kuusisto, Sales Engineer, Basic Services

“Uutta opittavaa ja asiantuntemusta on rutkasti saatavilla sitä etsiville.”

Petri Sihvonen, Plywood Production Expert