Toimintaympäristö

Rauten asiakkaita ovat viilun, vanerin ja LVL:n (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki) valmistajat. Asiakkaiden tuotteiden tyypillisiä käyttökohteita ovat rakentaminen, asuminen, kansainvälinen kauppa ja kuljetusala. 

Globaali epävarmuus heijastui Rauten tuotteiden kysyntään

Rauten asiakkaiden loppukäyttötuotteiden maailmanlaajuinen kysyntä oli alhaista rakennusteollisuuden taantuman vuoksi. Tämä on vaikuttanut etenkin havuvanerin kysyntään. Korkojen laskulla ei ole vielä ollut myönteistä
vaikutusta asuntomarkkinoihin.

Lehtipuuvanerin ja LVL:n kysyntä pysyi vakaampana, ja koivuvanerin kysyntää vahvisti kysyntä pienillä erikoismarkkinoilla, kuten LNG-aluksissa. Koivuvanerin kysyntää tukevat Euroopan markkinoilla myös EU:n pakotteet Venäjältä tuotavalle koivuvanerille.

Yhdysvaltojen presidentinvaalit lykkäsivät osaa Rauten asiakkaiden investointipäätöksistä PohjoisAmerikassa, ja vaikutus näkyy edelleen. Julkiset lausunnot Yhdysvaltojen hallinnon suunnittelemista uusista tullimaksuista ovat lisänneet epävakautta markkinoilla. Ukrainan sota vaikuttaa edelleen markkinatunnelmaan Euroopassa, ja lisääntyvät geopoliittiset jännitteet aiheuttavat levottomuutta Aasian-Tyynenmeren alueella ja Kiinassa.

Yleisesti ottaen viimeaikainen kehitys on vaikuttanut negatiivisesti Rauten asiakkaiden investointiaktiivisuuteen kaikkialla maailmassa. Monet asiakkaamme ovat yhä odottavalla kannalla sitovien investointipäätösten tekemisessä. Rauten markkinoiden laajempi elpyminen näyttää tällä hetkellä lykkääntyvän pitkälle vuoteen 2025.

Viilu-, vaneri- ja LVL-teollisuus

Vaneri- ja LVL-tuotteiden vuotuinen kuluttajamarkkina on tyypillisesti suuruudeltaan globaalisti noin 50 miljardia* euroa. Lopputuotteiden kysynnän kehitys ohjaa merkittävästi Rauten tuotteisiin ja ratkaisuihin kohdistuvaa kysyntää. Rauten Wood Processing -liiketoiminnan kannalta relevantin vaneeri- ja LVL-konemarkkinan koko on noin 600 miljoonaa* euroa, kun taas Services-liiketoiminnan osalta määritelmästä riipuen Rauten markkinapotentiaali on useita satoja miljoonia* euroja. Analyzers-liiketoiminnan osalta markkina kehittyy juuri tällä hetkellä nopeaa vauhtia ja Rautelle relevantti vuotuinen markkinapotentiaali on arviolta yli 60 miljoonaa* euroa.

Vaneri- ja LVL-teknologiamarkkinan lisäksi Rautella on lisäksi strategian mukaisesti tavoite kasvaa muilla insinööripuutuotealueilla, mikä lisää merkittävästi markkinapotentiaalia tulevina vuosina. Markkinakysyntään vaikuttavat taloussuhdanteiden lisäksi asiakkaiden pitkän aikavälin suunnittelunäkymät sekä kestävyyteen ja resurssitehokkuuteen liittyvät vaatimukset.

* Johdon arvio