Rautelle noin 30 miljoonan euron tilaukset Liettuaan

RAUTE OYJ SISÄPIIRITIETO 12.5.2021 KLO 15.00
 

RAUTELLE NOIN 30 MILJOONAN EURON TILAUKSET LIETTUAAN

Raute Oyj on saanut yhteensä noin 30 miljoonan euron arvoiset tilaukset VMG Group -nimiseltä yhtiöltä Liettuaan. Toimituskokonaisuuteen sisältyy LVL-tehtaan koneet ja laitteet, jotka toimitetaan VMG:n tulevaan LVL-tehtaaseen Akmeneen Liettuaan. Toimitukset tapahtuvat vuoden 2022 kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana, ja tuotanto käynnistyy vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä. Laitteet suunnitellaan ja valmistetaan pääosin Rauten päätoimipisteessä Lahdessa ja yhteistyökumppaniverkostossa. Viilujen lajitteluun ja laadun valvontaan tarvittavat laitteet toimittavat Rauten yksiköt Kajaanissa ja Pullmanissa, WA, USA.

VMG, https://vmg.eu/en, on liettualainen, yksityinen yritysryhmä, joka valmistaa erilaisia puutuotteita noin 25 toimipisteessään enimmäkseen Liettuassa ja Valko-Venäjällä. VMG:n palveluksessa on noin 4.500 työntekijää. VMG Groupin ja Rauten välinen yhteistyö on jatkunut jo pitkään. Rauten viimeisimpiä toimituksia VMG:lle on sorvauslinja yhtiön tehtaalle Mogileviin Valko-Venäjälle.

Rauten vahva osaaminen, johtava teknologia sekä hyvät referenssit LVL:n tuotannon kokonaisprosessien osaajana näkyy nyt sovitun kaupan toimituskokonaisuuden laajuudessa.

Nyt saatu tilaus ei vaikuta Rauten tulosnäkymiin vuodelle 2021. Rauten vuoden 2021 liikevaihdon arvioidaan kasvavan ja liiketuloksen paranevan vuodesta 2020.

RAUTE OYJ
Tapani Kiiski
toimitusjohtaja


LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Tapani Kiiski, matkapuhelin 0400 814 148

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com

RAUTE LYHYESTI:
Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri, LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki) ja sahatavara. Teknologiatarjonta kattaa viilun, vanerin ja LVL:n koko tuotantoprosessin sekä erityismittalaitteita sahatavaralle. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee Lahdessa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Kajaanissa, Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa ja Pullmanissa, Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Rauten liikevaihto vuonna 2020 oli 115,0 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2020 lopussa oli 751. Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.com.