Nimitysvaliokunnan ehdotus Raute Oyj:n hallituksen kokoonpanosta

RAUTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.2.2022 KLO 10.10 
 

NIMITYSVALIOKUNNAN EHDOTUS RAUTE OYJ:N HALLITUKSEN KOKOONPANOSTA

Raute Oyj:n nimitysvaliokunta on ilmoittanut ehdottavansa 31.3.2022 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumäärää kasvatettaisiin nykyisestä kuudesta jäsenestä seitsemään jäseneen. Nimitysvaliokunta on arvioinut, että hallitusta vahvistamalla voidaan tukea paremmin yhtiön tavoitteita kansainvälisessä kasvussa ja liiketoiminnan kehittämisessä.

Nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin edelleen tekniikan lisensiaatti Laura Raitio ja varapuheenjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Mika Mustakallio. Hallituksen jäseniksi ehdotetaan valittavan uudelleen diplomi-insinööri Joni Bask, insinööri Ari Harmaala ja diplomi-insinööri Patrick von Essen.

Lisäksi nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallitukseen valittaisiin uusina jäseninä Petri Perttula ja Ari Piik. Petri Perttula (s. 1971, diplomi-insinööri) toimii tällä hetkellä liiketoimintajohtajana Honkarakenteen palveluksessa. Hän on toiminut aikaisemmin useissa eri johtotehtävissä mm. Stora Ensossa, Ruukki Constructionissa sekä Rautaruukissa. Ari Piik (s. 1993, kauppatieteiden kandidaatti) toimii tällä hetkellä strategia- ja kehitysjohtajana teknologiayhtiö Woltissa. Tätä aiemmin hän on toiminut strategiakonsultoinnin johtotehtävissä Bain & Companyssa. 

Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtäviin.

Yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2010 alkaen toiminut Pekka Suominen jää pois hallituksesta varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. "Arvostamme Pekan pitkäaikaista ja arvokasta panosta hallituksessa. Esitän hänelle lämpimät kiitoksemme yhtiön hyväksi tehdystä työstä", sanoo hallituksen puheenjohtaja Laura Raitio.

Nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallituksen jäsenten palkkiot olisivat aikaisemman mukaisesti hallituksen puheenjohtajalle 48.000 euroa ja hallituksen jäsenille 24.000 euroa toimikaudelta. Kulukorvaukset maksetaan yhtiön voimassa olevan matkustussäännön mukaisesti.

Hallituksen jäsenten valintamenettelyn osalta nimitysvaliokunta suosittaa, että osakkeenomistajat ottavat yhtiökokouksessa kantaa ehdotukseen yhtenä kokonaisuutena. Ehdotusta tehdessään ja arvioidessaan yksittäisten jäsenehdokkaiden pätevyyttä, nimitysvaliokunta on arvioinut, että hallituksen ehdotetulla kokonaisuudella on yhtiön kannalta paras mahdollinen osaaminen ja että hallituksen kokoonpano täyttää myös muut hallinnointikoodin pörssiyhtiölle asettamat vaatimukset.

Nimitysvaliokunta teki päätösehdotuksensa yksimielisesti.

Edellä mainitut ehdotukset sisällytetään myös julkistettavaan yhtiökokouskutsuun.
 

RAUTE OYJ
Tapani Kiiski
toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA:
Hallituksen puheenjohtaja ja nimitysvaliokunnan puheenjohtaja Laura Raitio, puh. 050 3860004

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com

RAUTE LYHYESTI:
Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri, LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki) ja sahatavara. Teknologiatarjonta kattaa viilun, vanerin ja LVL:n koko tuotantoprosessin sekä erityismittalaitteita sahatavaralle. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee Lahdessa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Kajaanissa, Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain/Changzhoun alueella Kiinassa ja Pullmanissa, Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Rauten liikevaihto vuonna 2021 oli 142,2 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2021 lopussa oli 802. Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.com.