Yhtiökokous 2016

Varsinaisen yhtiökokouksen 2016 päätökset

(Julkaistu pörssitiedotteella 31.3.2016 klo 19.45)
 
Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous 31.3.2016 vahvisti tilikauden 1.1. - 31.12.2015 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.
 
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa osinkoa 0,80 euroa A- ja K-sarjan osaketta kohti. Maksupäivä on 12.4.2016 ja vastaava täsmäytyspäivä 4.4.2016. 
 
Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen vuoden 2017 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka kestäväksi toimikaudeksi. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin DI Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtajaksi KTM Mika Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Joni Bask, OTK Päivi Leiwo, KTM Pekka Suominen ja DI Patrick von Essen. 
 
Yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n, päävastuullisena tilintarkastajana KHT-tilintarkastaja Markku Launis.
 
Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkiot ovat edelleen puheenjohtajalle 40.000 euroa ja hallituksen varapuheenjohtajalle sekä jäsenelle 20.000 euroa toimikaudelta ja että hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaan. Tilintarkastajien palkkiot korvataan yhtiön hyväksymän kohtuullisen laskun mukaan. 

Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 400.000 Raute Oyj:n A-sarjan osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla, jolloin hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevia varoja. 
 
Hallitus voi valtuutuksen nojalla hankkia yhtiön omia A-sarjan osakkeita käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseen, vastikkeena mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai toteuttamiseen taikka muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi.
 
Valtuutuksen nojalla hankittavista osakkeista maksettavan vastikkeen tulee perustua yhtiön A-sarjan osakkeen hintaan julkisessa kaupankäynnissä siten, että hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana ja enimmäishinta vastaavasti osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana.
 
Valtuutus sisältää oikeuden hankkia osakkeita suunnatusti eli muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa. Omien osakkeiden suunnattu hankkiminen voi tapahtua esimerkiksi hankkimalla osakkeita julkisessa kaupankäynnissä niillä markkinapaikoilla, joiden sääntöjen mukaan yhtiö saa käydä kauppaa omilla osakkeillaan. Osakkeiden hankkiminen julkisessa kaupankäynnissä edellä määritellyllä tavalla tai muutoin suunnatusti edellyttää, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.
 
K-sarjan osake voidaan muuntaa A-sarjan osakkeeksi Raute Oyj:n yhtiöjärjestyksen 3 §:n mukaisesti.
 
Hallitus päättää omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä muista ehdoista.
 
Valtuutus korvaa 24.3.2015 yhtiökokouksen antaman valtuutuksen ja on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouspäätöksestä lukien.  

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään Raute Oyj:n A-sarjan osakkeita koskevasta osakeannista ja sen kaikista ehdoista mukaan lukien osakkeiden saajat ja maksettavan vastikkeen määrä. 
 
Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Annettavien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä voi olla enintään 400.000 A-sarjan osaketta. 
 
Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta edellyttäen, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy. Valtuutusta voidaan edellä esitetyin rajoituksin käyttää mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin. 
 
Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen. 

Yhtiöjärjestyksen muutos

Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen 2 § kuulumaan seuraavasti:
 
2 § Osakkeet jakautuvat kantaosakkeisiin ja A-osakkeisiin siten, että kantaosakkeita on vähintään kolmesataakahdeksankymmentätuhatta (380.000) kappaletta ja enintään kymmenenmiljoonaa (10.000.000) kappaletta ja A-osakkeita vähintään kaksimiljoonaasatakaksikymmentätuhatta (2.120.000) kappaletta ja enintään kymmenenmiljoonaa (10.000.000) kappaletta.
 
Kantaosakkeet on merkitty K-sarjaan ja A-osakkeet on merkitty A-sarjaan kuuluviksi. Kanta- ja A-sarjan osakkeet eroavat toisistaan siten, että jokainen kantaosake tuottaa oikeuden yhtiökokouksessa äänestää kahdellakymmenellä (20) äänellä ja A-sarjan osake yhdellä (1) äänellä.
 
Uusi yhtiöjärjestys on tämän tiedotteen liitteenä.  
 
 
Yhtiökokouksen pöytäkirja
 
Yhtiökokouskutsu
 
Toimitusjohtajan katsaus yhtiökokouksessa
 
Yhtiökokouksessa hyväksytty uusi yhtiöjärjestys