Liiketoimintariskit

Rautessa liiketoimintariskit liittyvät liiketoiminnan luonteeseen ja liiketoimintaympäristöön. Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitykseen liittyvä epävarmuus sekä kansainväinen poliittinen epävakaus ylläpitävät lähiajan riskejä. Rauten osalta merkittävimmät lähiajan riskit liittyvät toteutusvaiheessa olevien isojen tehdaslaajuisten hankkeiden läpiviemiseen sopimusehdoissa määritellyn aikataulun mukaisesti sekä uusien tilausten määrän kehitykseen.

Suhdanteiden vaikutus liiketoimintaan
 
Rauten liiketoiminnalle on luonteenomaista investointikysynnän herkkyys maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden suhdanteiden vaihteluille sekä projektityyppiselle liiketoiminnalle luontainen syklisyys. Kysynnän vaihtelun vaikutusta konsernin tulokseen pyritään vähentämään kasvattamalla teknologiapalvelujen osuutta, lisäämällä liiketoimintaa markkina-alueilla, joilla nykyinen markkinaosuus on pieni, ja kehittämällä tuotteita kokonaan uusille asiakasryhmille sekä kehittämällä yhteistyökumppaniverkostoa.
 
Toimitukset ja teknologia
 
Rauten liiketoiminnasta pääosa muodostuu projektityyppisistä toimituksista, joihin sisältyy riskejä kunkin asiakkaan lopputuotteeseen, tuotantomenetelmiin tai raaka-aineisiin liittyvistä asiakaskohtaisista ratkaisuista. Tarjous- ja neuvotteluvaiheessa joudutaan ottamaan riskejä luvattavien suoritusarvojen osalta sekä tekemään arvioita toteutuksen kustannuksista. 
 
Raute panostaa voimakkaasti tuotekehitykseen. Uusien teknologioiden tuotekehitysvaiheeseen liittyy riskiä siitä, että hanke ei johda teknisesti tai kaupallisesti hyväksyttävään ratkaisuun. Kehitystyön tuloksena syntyvien uusien ratkaisujen toimivuus ja kapasiteetti voidaan todentaa täysimittaisesti vasta tuotanto-olosuhteissa asiakastoimituksen yhteydessä. .
 
Sopimus-, tuotevastuu-, toteutus-, kustannus- sekä kapasiteettiriskejä hallitaan ISO-sertifioidun laatujärjestelmän mukaisilla projektihallinnan menettelyillä. Teknologiariskiä rajataan toimitussopimuksen ehdoissa sekä rajoittamalla samanaikaisten ensitoimitusten määrää.
 
Kehittyvät markkinat
 
Rauten tavoitteena on kasvattaa paikallista liiketoimintaansa mm. Kiinassa ja Venäjällä, joissa toimimiseen liittyy mahdollisuuksien lisäksi myös kehittyville markkinoille tyypillisiä riskejä. 
 
Tietoturva
 
Tietoturvaan liittyviä riskejä hallitaan määritellyllä tietoturvapolitiikalla.
 
Henkilöstö
 
Osaamisen säilyttäminen ja kehittäminen sekä henkilöstöresurssien riittävyyden hyvä hallinta ovat erityisen tärkeitä syklisessä liiketoiminnassa. Jatkuvuutta varmistetaan seuraamalla ikärakenteen kehitystä, systemaattisella henkilöstöjohtamisella ja panostamalla työhyvinvointiin.