Rauten arvot
Rauten toimintaa ohjaavat arvot
Arvona asiakas
Kuuntelemme asiakasta ja pyrimme luomaan pysyvät ja luottamukselliset asiakassuhteet. Ymmärrämme asiakkaidemme tarpeet ja haemme niihin yhdessä kannattavia ratkaisuja. Toimimme siten, että asiakkaamme pitävät meitä luotettavana sekä palveluiltaan ja tuotteiltaan laadukkaana yrityksenä sekä haluttuna toimittajana.
Arvona luottamus ihmisiin
Teemme parhaamme yhteisten ja yhdessä asettamiemme tavoitteiden saavuttamiseksi. Olemme toinen toistemme luottamuksen arvoisia, pidämme antamamme lupaukset ja toimimme vastuullisesti yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. Olemme aloitteellisia ja teemme sen minkä lupaamme.
Arvona jatkuva kehittyminen
Haluamme olla menestyjiä ja nauttia onnistumisista. Tartumme uusiin haasteisiin rohkeasti ja otamme vastuun oman työmme ja koko toimintamme kehittämisestä, tavoitteiden saavuttamisesta ja sitä tukevasta koulutuksesta ja kouluttautumisesta. Tavoitteenamme on tehdä tulosta tänään ja huomenna.
Arvona ympäristö
Olemme edelläkävijä uuden ympäristöteknologian kehittäjänä ja edistäjänä. Otamme huomioon paikallisen kulttuurin ja yhteiskunnan asettamat vaatimukset toiminnallemme. Kehitämme tuotteiden ja palveluiden ympäristömyötäisyyttä asiakkaamme lähtökohdista. Tavoitteenamme on jatkuvasti parantuva ja tuottava työympäristö.