Optio-ohjelmat

Optio-ohjelma 2010

Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous 31.3.2010 päätti optio-oikeuksien antamisesta Raute-konsernin avainhenkilöille.

Optio-oikeudet tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen hallituksen erikseen päättämille konsernin avainhenkilöille sekä Raute Oyj:n kokonaan omistamalle tytäryhtiölle annettavaksi edelleen Raute-konsernin avainhenkilöille. Yhtiön kannalta painava taloudellinen syy optio-oikeuksien antamiselle on se, että optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi konsernin avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmää. Optio-oikeuksien tarkoituksena on kannustaa valittuja avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi ja sitouttaa heidät yhtiöön.

Optio-oikeuksien määrä on yhteensä enintään 240.000 kappaletta. Optio-oikeudet oikeuttavat merkitsemään tai hankkimaan yhteensä enintään 240.000 Raute Oyj:n A-sarjan osaketta ja yhtiön osakepääoma voi optio-oikeuksilla tehtyjen merkintöjen seurauksena nousta enintään 480.000 eurolla. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään tai hankkimaan yhden (1) A-sarjan osakkeen. Optio-oikeuksista enintään 80.000 merkitään tunnuksella 2010 A, enintään 80.000 tunnuksella 2010 B ja enintään 80.000 tunnuksella 2010 C. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta.

Optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden merkintähinta määräytyy Raute Oyj:n osakkeen kaupankäyntimäärillä painotetun keskikurssin perusteella jatkuvassa kaupankäynnissä NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, pyöristettynä lähimpään senttiin. Optio-oikeuksien 2010 A osalta merkintähinta määräytyy vuoden 2009 tilinpäätöksen julkistamispäivää välittömästi seuraavalta kahden kuukauden ajanjaksolta, optio-oikeuksien 2010 B osalta vuoden 2010 tilinpäätöksen julkistamispäivää välittömästi seuraavalta kahden kuukauden ajanjaksolta ja optio-oikeuksien 2010 C osalta vuoden 2011 tilinpäätöksen julkistamispäivää välittömästi seuraavalta kahden kuukauden ajanjaksolta.

Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintähintaa alennetaan merkintähinnan määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävien osinkojen ja vapaan oman pääoman rahastoista jaettujen varojen perusteella. Osakkeiden merkintähinnasta osakkeen nimellisarvoa vastaava osa merkitään osakepääomaan ja sen ylittävä osa merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Osakkeiden merkintäaika on optio-oikeuksilla 2010 A 1.3.2013 - 31.3.2016, optio-oikeuksilla 2010 B 1.3.2014 - 31.3.2017 ja optio-oikeuksilla 2010 C 1.3.2015 - 31.3.2018.

Yhtiön hallitus on on yhtiökokouksen valtuutuksen mukaisesti 5.5.2010 antanut konsernin avainhenkilöille yhteensä 80.000 kappaletta tunnuksella 2010A merkittyä optiota. 2010A-optioiden toteutushinta on 7,64 euroa.

Yhtiön hallitus on yhtiökokouksen valtuutuksen mukaisesti 31.5.2011 ja 26.9.2011 antanut konsernin avainhenkilöille yhteensä 80.000 kappaletta tunnuksella 2010B merkittyä optiota. 2010B-optioiden toteutushinta on 9,83 euroa.


Optiojärjestelmän ehdot.