Hallitus

Hallituksen toimikausi alkaa varsinaisesta yhtiökokouksesta, jossa hallitus valitaan, ja päättyy seuraavassa varsinaisessa yhtiökokouksessa. Hallituksen jäsenten enemmistön on oltava riippumattomia yhtiöstä ja lisäksi vähintään kahden mainittuun enemmistöön kuuluvista jäsenistä on oltava riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.

Hallituksen tehtävät ja työjärjestys on kuvattu hallinto-ohjeessa kohdassa 3. Lakisääteisten sekä yhtiöjärjestyksen määräämien tehtävien lisäksi hallitus vahvistaa vuosittain yhtiön strategian ja talousarvion sekä seuraa kuukausittain yhtiön johdon raportoinnin pohjalta konsernin taloudellista tilaa ja laatii osavuosikatsaukset. Hallitus suorittaa vuosittain itsearvioinnin hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan toiminnasta.


Vuosi 2012
Hallitukseen valittiin Raute Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 16.4.2012 kuusi jäsentä. Puheenjohtajaksi valittiiin diplomi-insinööri Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtajaksi KTM MIka Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Joni Bask, DI Risto Hautamäki, DI Ilpo Helander ja KTM Pekka Suominen.

Yhtiökokouksen päättämät hallituksen jäsenten palkkiot toimikaudelle 2012/2013 ovat 40 tuhatta euroa puheenjohtajalle ja 20 tuhatta euroa hallituksen jäsenelle.

Hallituksen jäsenet 2012

 


Erkki Pehu-Lehtonen, s. 1950

Hallituksen puheenjohtaja 2009-.
Hallituksen jäsen 2009-.
Hallituksen työvaliokunnan ja nimitysvaliokunnan puheenjohtaja.
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajatahoista.

Suomen kansalainen.

Diplomi-insinööri.

Päätoimi: Hallituksen neuvonantaja, Pöyry Oyj, 2008-2010, eläkkeellä.

Erkki Pehu-Lehtonen toimi Pöyry Oyj:n hallituksen neuvonantajana vuosina 2008-2010, toimitusjohtajana vuosina 1999-2008 ja Pöyry Oyj:n tytäryhtiön Jaakko Pöyry Oy:n toimitusjohtajana vuodet 1996-1999 ja varatoimitusjohtajna vuodet 1994-1996. Ennen Pöyry-yhtiöitä Erkki Pehu-Lehtonen on toiminut johtotehtävissä mm. Neles-Jamesbury Oy:ssä ja Valmet Paperikoneet Oy:ssä.

Samanaikaiset luottamustoimet:
Hallituksen jäsen: Metso Oyj 2010-; Tekla Oyj 2006-.

Palkkio tilikaudelta 2011:
40 tuhatta euroa
Osallistuminen tilikauden 2011 kokouksiin:
13/13
Rauten osakeomistus
Osakejohdannaiset palkkiot: ei osakejohdannaisia palkkioita

 

Mika Mustakallio, s. 1964

Hallituksen varapuheenjohtaja 2012-.
Hallituksen jäsen 2004-.
Hallituksen nimitysvaliokunnan ja työvaliokunnan jäsen.
Riippumaton yhtiöstä, riippuvainen merkittävistä osakkeenomistajatahoista.

Suomen kansalainen.

Kauppatieteiden maisteri, CEFA.

Päätoimi: Toimitusjohtaja, MORS Software Oy 2006-.

Mika Mustakallio on riskienhallinnan asiantuntija. Vuodesta 2001 alkaen hän on yrittäjänä ollut luomassa innovatiivisia reaaliaikaisia riskienhallintajärjestelmiä pankeille. Tätä ennen hän toimi vuosina 1995-2000 Svenska Handelsbankenissa riskikontrollin johtajana ja vuosina 1991-1995 Price Waterhousessa konsulttina.

Samanaikaiset luottamustoimet: Ei samanaikaisia luottamustoimia.

Palkkio tilikaudelta 2011:
20 tuhatta euroa
Osallistuminen tilikauden 2011 kokouksiin:
12/13
Rauten osakeomistus
Osakejohdannaiset palkkiot: ei osakejohdannaisia palkkioita                                                     

   

Joni Bask, s. 1975

Hallituksen jäsen 2012-.
Riippumaton yhtiöstä, riippuvainen merkittävistä osakkeenomistajatahoista.

Suomen kansalainen.

Diplomi-insinööri.

Päätoimi: Team Leader, tuotekehitysryhmä, Varian Medical Systems Finland Oy 2011-.

Joni Bask on toiminut vuodesta 2003 alkaen Varian Medical Systems Oy:ssä, jossa Team Leaderinä tuotekehitysryhmässä 2011-.

Samanaikaiset luottamustoimet: Ei samanaikaisia luottamustoimia.

Rauten osakeomistus
Osakejohdannaiset palkkiot: ei osakejohdannaisia palkkioita

 
 

Risto Hautamäki, s. 1945

Hallituksen jäsen 2009-.
Hallituksen työvaliokunnan jäsen.
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajatahoista.

Suomen kansalainen.

Diplomi-insinööri.

Päätoimi: toimitusjohtaja, Metso Paper 2005-2007, eläkkeellä.

Risto Hautamäki toimi Metso Paperin toimitusjohtajana vuosina 2005-2007, Tamfelt Oyj:n toimitusjohtajana vuosina 1995-2005 sekä Valmet Paperikoneet Oy:n toimitusjohtajana vuosina 1990-1994.

Samanaikaiset luottamustoimet: Ei samanaikaisia luottamustoimia.

Palkkio tilikaudelta 2011:
20 tuhatta euroa
Osallistuminen tilikauden 2011: kokouksiin:
13/13
Rauten osakeomistus
Osakejohdannaiset palkkiot: ei osakejohdannaisia palkkioita

 
 

Ilpo Helander, s 1942

Hallituksen jäsen 2008-.
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajatahoista.

Suomen kansalainen.

Kauppaneuvos, diplomi-insinööri.

Päätoimi: Partneri, Boardman Oy.

Ilpo Helander toimi vuosina 1991-2004 Oy Electrolux Ab:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana sekä Electrolux Euroopan varatoimitusjohtajana vastuualueenaan Suomi, Venäjä, Valko-Venäjä, Baltia, Ukraina ja Kazakstan.

Samanaikaiset luottamustoimet:
Hallituksen jäsen: Neo Industrial Oyj 2007-; Reka Kumi Oy 2007-;
Teknos Oy 2007-; CT-Logistics Oy
2008-; Finndomo Oy 2010- ja Talent Center Oy 2010-.

Palkkio tilikaudelta 2011:
20 tuhatta euroa
Osallistuminen tilikauden 2011 kokouksiin:
13/13
Rauten osakeomistus
Osakejohdannaiset palkkiot: ei osakejohdannaisia palkkioita

 
 
 

Pekka Suominen, s. 1976

Hallituksen jäsen 2010-.
Riippumaton yhtiöstä, riippuvainen merkittävistä osakkeenomistajatahoista.

Suomen kansalainen.

Kauppatieteiden maisteri.

Päätoimi: Projektipäällikkö, Talent Events Oy 2007-.

Samanaikaiset luottamustoimet:
Ei samanaikaisia luottamustoimia.
Palkkio tilikaudelta 2011:
20 tuhatta euroa
Osallistuminen tilikauden 2011 kokouksiin:
13/13
Rauten osakeomistus
Osakejohdannaiset palkkiot: ei osakejohdannaisia palkkioita

 

Vuosi 2011
Hallitukseen valittiin Raute Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 13.4.2011 kuusi jäsentä. Puheenjohtajaksi valittiiin diplomi-insinööri Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtajaksi tutkija Sinikka Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Risto Hautamäki, DI Ilpo Helander, KTM Mika Mustakallio ja KTM Pekka Suominen.

Yhtiökokouksen päättämät hallituksen jäsenten palkkiot vuoden 2011/2012 toimikaudelle ovat 40 tuhatta euroa puheenjohtajalle ja 20 tuhatta euroa hallituksen jäsenelle. Vuonna 2011 maksetut hallituksen palkat ja palkkiot olivat yhteensä 140 tuhatta euroa.

Vuonna 2011 hallituksella oli yhteensä 13 kokousta. Kokouksiin osallistui keskimäärin 96 prosenttia hallituksen jäsenistä.

Vuosi 2010
Hallitukseen valittiin Raute Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 31.3.2010 kuusi jäsentä. Puheenjohtajaksi valittiiin diplomi-insinööri Erkki Pehu-Lehtonen,
varapuheenjohtajaksi tutkija Sinikka Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Risto Hautamäki, DI Ilpo Helander, KTM Mika Mustakallio ja KTM Pekka Suominen.

Yhtiökokouksen päättämät hallituksen jäsenten palkkiot vuoden 2010/2011 toimikaudelle ovat 40 tuhatta euroa puheenjohtajalle ja 20 tuhatta euroa hallituksen jäsenelle. Vuonna 2010 maksetut hallituksen palkat ja palkkiot olivat yhteensä 140 tuhatta euroa.

Vuonna 2010 hallituksella oli yhteensä 12 kokousta, joista yksi oli
puhelinkokous Kokouksiin osallistui keskimäärin 94 prosenttia
hallituksen jäsenistä.

Vuosi 2009
Hallitukseen valittiin Raute Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 2.4.2009 kuusi jäsentä. Puheenjohtajaksi valittiiin diplomi-insinööri Erkki Pehu-Lehtonen,
varapuheenjohtajaksi tutkija Sinikka Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Risto Hautamäki, DI Ilpo Helander, KTM Mika Mustakallio ja DI Panu Mustakallio.

Yhtiökokouksen päättämät hallituksen jäsenten palkkiot vuoden 2009 toimikaudelle ovat 40 tuhatta euroa puheenjohtajalle ja 20 tuhatta euroa hallituksen jäsenelle.Vuonna 2009 maksetut hallituksen palkat ja palkkiot olivat yhteensä 127 tuhatta euroa.

Vuonna 2009 hallituksella oli yhteensä 12 kokousta, joista kaksi oli puhelinkokouksia Kokouksiin osallistui keskimäärin 96 prosenttia hallituksen jäsenistä.


Vuosi 2008
Hallitukseen valittiin Raute Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 2.4.2008
kuusi jäsentä. Puheenjohtajaksi valittiiin ekonomi Jarmo Rytilahti,
varapuheenjohtajaksi tutkija Sinikka Mustakallio ja hallituksen jäseniksi
DI Ilpo Helander, KTM Mika Mustakallio, DI Panu Mustakallio ja DI Jorma
Wiitakorpi.

Yhtiökokouksen päättämät hallituksen jäsenten palkkiot
vuoden 2008 toimikaudelta olivat 40 tuhatta euroa puheenjohtajalle ja 20
tuhatta euroa hallituksen jäsenelle. Vuonna 2008 maksetut hallituksen
palkat ja palkkiot olivat yhteensä 134 tuhatta euroa.

Hallituksella oli yhteensä 11 kokousta, joista 2 oli puhelinkokouksia.
Kokouksiin osallistui keskimäärin 89 prosenttia hallituksen jäsenistä. Hallituksen jäsenten kokousosallistuminen vuonna 2008: Jarmo Rytilahti 11/11, Sinikka Mustakallio 10/11, Ilpo Helander 9/9, Mika Mustakallio 10/11, Pekka Paasikivi 2/2, Panu Mustakallio 10/11 ja Jorma Wiitakorpi 7/11.